Opettaja yhteistoiminnallisena vuorovaikuttajana

Ammatillisen opettajan opintoni ovat loppusuoralla ja nyt on hyvä hetki pohtia matkaani opettajaksi: miksi lähdin näihin opintoihin, mitä opin ja miten aion jatkossa hyödyntää uusia ammatillisia eväitäni. Olen koulutustaustaltani sosiologi (VTM) sekä kätilö/sairaanhoitaja ja työskentelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan järjestössä asiantuntijatehtävässä. Työkokemukseni ja erityisosaamiseni on seksuaaliterveyden saralta ja näissä tehtävissä olen saanut kouluttaa paljon eri alan ammattilaisia. Koulutustehtävät ovat olleet niitä työtehtäviä, joista olen pitänyt eniten ja joista olen todella innostunut. Tiedostaessani tämän innostuksen kouluttamiseen aloin pohtia, miten voisin kehittää itseäni, jotta olisin vielä parempi kouluttaja. Silloin mieleeni tuli ajatus suorittaa opettajan pedagogiset opinnot. Hain Hämeen ammattikorkeakouluun ja ilokseni sain opiskelupaikan.

Syksyllä 2023 aloitin opinnot ja olin hyvin tyytyväinen, kun ensimmäinen opintojakso käsitteli dialogista vuorovaikutusta. En ollut aiemmin pohtinut teoreettisesti dialogisuuden merkitystä, ja tämä tuntui todella mielenkiintoiselta ja yleishyödylliseltä, sillä dialogiset taidot ovat erittäin merkityksellisiä, kun tekee ihmisläheistä työtä. Opintojaksolla opin, että dialogisuus on avoin, yhdessä ajattelun tila, jossa voidaan luoda jotain uutta. Tämä ajatus kosketti minua ja sopi hyvin yhteen näkemysteni kanssa opettamisesta ja oppimisesta.

Oppimisen teorioista minua eniten puhuttelee sosiaalisen konstruktivismin näkemys, jonka mukaan tieto rakentuu, kun yksilöt osallistuvat yhteisiin ongelmiin ja tehtäviin ja keskustelevat niistä. Näkemykseen liittyy yhteisten, maailmaan ja todellisuuteen liittyvän ymmärryksen ja kommunikointitapojen oppiminen, jossa dialogiset taidot ovat todella merkittävät. Näkemyksen mukaan opettaminen ja oppiminen on keskusteluprosessi, johon sisältyy merkitysten rakentamista ja vaihtoa. (Ruohotie 2000, s.119.) Tämä prosessi todentui minulle myös opetusharjoittelun aikana. 

Suoritin opintoihin kuuluvan opetusharjoitteluni Metropolia Ammattikorkeakoulussa, jossa sain opettaa kätilöopiskelijoille opintojakson Naisen hoitotyö ja seksuaaliterveyden edistäminen. Opintojakson substanssista seksuaaliterveyden edistäminen oli minulle erittäin tuttua, sillä se on juuri omaa erityisosaamistani, mutta naisen hoitotyö taas oli minulle vieraampaa, sillä olen tehnyt vain lyhyen aikaa kliinistä työtä sairaalassa. Lisäksi erikoisosaamiseni on raskaana olevien ja synnyttäneiden hoidossa, ei naistentaudeissa. Sain siis perehtyä pikaisella tahdilla naistentauteihin ja niiden vaikutuksiin seksuaalisuuteen sekä kahlata läpi uusimpia tutkimuksia niiden saralta. Onneksi ohjaava opettajani antoi minulle hyviä vinkkejä lähteisiin. 

Luentoja pitäessä huomasin, että opettamillani opiskelijoilla oli enemmän ajankohtaista käytännön tietoa naistentaudeista kuin minulla. Päätin hyödyntää heidän osaamistaan ja kyselin heiltä kokemuksia kentältä. Aktiivinen ryhmä osallistui mahtavasti keskusteluun ja kertoi paljon hyviä käytännön esimerkkejä. Toin itse luentoon teoreettisen näkökulman, mutta siinä tilanteessa opiskelijat olivat ne, joilla oli paras asiantuntemus teorian käytäntöön soveltamisesta. Tämä oli minulle upea oppimiskokemus ja tajusin, kuinka siinä tilassa me yhdessä tuotimme tietoa ja merkityksiä koko ryhmälle.

Sosiaalisen konstruktivismin tiedon olemukseen liittyvät perusteet tarkoittavat sitä, että tieto on sosiaalisesti rakennettua ja tällöin oppiminen on olennaisesti sosiaalista toimintaa. Oppijat ovat siis vuorovaikutuksessa muiden oppijoin kanssa tai opetettavien materiaalien kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että vuorovaikutuksen ei aina tarvitse tapahtua yhteistoiminnallisessa tilanteessa vaan vuorovaikutusta on myös esimerkiksi kirjan tai muun materiaalinen lukeminen. Oma mielenkiintoni liittyy kuitenkin yhteistoiminnalliseen oppimiseen, sillä siinä keskeinen tavoite on usein se, että ryhmän jäsenet muodostavat opiskeltavasta asiasta mahdollisimman saman kaltaisen kuvan, yhteisen merkityksen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi olla asioista samaa mieltä, mutta yhteistä on se, että osallistujat jakavat käsityksen siitä, mistä käsiteltävissä ilmiöissä on kyse. (Tynjälä 2002, s.148–153.)

Opettamani kurssin arviointi perustui projektiluonteiseen toiminnalliseen tenttiin, jossa opiskelijat saivat toteuttaa seksuaaliterveystyöpajoja lukiolaisille. Tällainen oppimisen arvioinnin muoto mahdollisti opiskelijoille projektioppimisen. Projektioppiminen on yksi yhteistoiminnallisen oppimisen muodoista. Siinä tarkoituksena on, että opiskelijat työskentelevät jonkin ajanjakson tietyn teeman parissa ja valmistavat jonkin aiheeseen liittyvän konkreettisen tuotoksen. (Tynjälä 2002, s.165.) Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat 10 minuuttia kestäviä työpajoja pienryhmillle kahden päivän ajan. Ensimmäisen päivän jälkeen pidettiin väliarvio ja toisen päivän jälkeen opiskelijat saivat suullisen loppuarvion. Opiskelijat arvioivat myös toinen toisiaan ryhmien kesken sekä ryhmän sisäisesti. Projektioppimiseen kuuluukin arvioinnin toteuttaminen yhteistoiminnallisesti eikä pelkästään opettajan antamana arvosteluna. (Tynjälä 2002, s.167.)

Opetusharjoittelu oli kokonaisuudessaan erittäin positiivinen kokemus, jossa opin hyvin paljon opettamisesta ja opettajuudesta. Olin etukäteen hieman pelännyt harjoittelua, sillä siihen liittyvä iso työmäärä ahdisti minua jossain määrin. Päästyäni vauhtiin huomasin sen olevan mielenkiintoisa ja hauskaa. Luentojen valmistelu imi mukaansa ja materiaalien valmistelu oli mielekästä, vaikka siihen meni paljon aikaa. Oli mielenkiintoista huomata, miten opettaminen eroaa kouluttamisesta, joka on ollut minulle jo ennestään tuttua työni vuoksi. Opettaminen on pitkäjänteisempää ja tavoitteet on tarkemmin määritelty organisaation puolelta. Suurimpana erona oli kuitenkin se, että kouluttaessa minun ei ole tarvinnut arvioida osallistujia, mutta opettamisessa arviointi on olennainen osa prosessia.

Opiskelijoiden arviointi on yksi vaikeimmista asioista opettajan työssä ja tämä asia tuotiin esille arvioinnin opintojaksolla. Arvioinnin tehtävä on antaa tietoa opiskelijan osaamisesta ja sen tasosta. Sillä varmistetaan, että opiskelija osaa ne asiat, joita tutkinnon tai koulutuksen perusteissa vaaditaan. Arvioinnilla voidaan siis tavoitella oppimisen mittaamista, mutta sillä voidaan myös pyrkiä suuntaamaan opiskelua tiettyyn suuntaan. Arvioinnin pitäisi olla luotettavaa, yhdenvertaista ja sillä pitäisi arvioida oikeita asioita eli oppimistuloksia eikä missään nimessä ihmisiä. (Opetushallitus.) Projektityössä opiskelijat arvioidaan ryhmänä ja tämä teki arvioinnista vielä haastavampaa. Teimme arvioinnin yhdessä ohjaavan opettajani kanssa ja keskustelimme hänen kanssaan avoimesti arviointiperusteista ja siitä, mitkä asiat vaikuttavat arvosanoihin ja minkä asioiden ei pitäisi vaikuttaa. Opin sen, että minulle sanallisen arvioinnin antaminen on helpompaa kuin numeerisen.

Vaikka opinnot olivat ajoittain kuormittavat niin ne toimivat myös piristävänä vastapainona työn ohella. Olen aina ollut kiinnostunut uuden oppimisesta ja olen elämässäni opiskellut paljon. Elinikäinen oppiminen on ollut elämäni yksi kantavista voimista. Elinikäistä oppimista määritellessä oppiminen voidaan nähdä elinikäisenä prosessina, jota tapahtuu tiedostamatta ja tietoisesti elämän monella eri alueella. Elinikäinen oppiminen tarkoittaa tietojen ja taitojen oppimisen lisäksi myös ajattelun jatkuvaa muuttumista ja kehittymistä. (Vaasan yliopisto.)

Oma elinikäisen oppimisen polkuni on sisältänyt tutkintojen suorittamisen lisäksi erilaisia kursseja ja koulutuksia. Vapaa-ajalla olen harrastanut uusien taitojen opettelua kuten esimerkiksi uusien kielten opiskelua. Myös tämä on mielestäni elinikäistä oppimista. Kun ajattelen opettajan ammattia niin siinä yhdistyy elinikäinen oppiminen niin sen mahdollistajana kuin oppijanakin. Opettajat opettavat kaiken ikäisiä ihmisiä ja näin heidän täytyy ymmärtää mitä elinikäinen oppiminen on. Opettajan täytyy kuitenkin myös itse jatkuvasti päivittää omia tietoja ja taitojaan, joten oppimisen täytyy jatkua niin kauan kuin opettaminenkin ja tämä sopii erittäin hyvin omaan mentaliteettini.

Nyt, kun olen melkein ”valmis” opettaja ja katson taaksepäin, on huikeaa huomata, mitä kaikkea nämä opinnot ovat minulle antaneet ja mitä olen oppinut. Olen oppinut kehittämään omia vuorovaikutustaitoja, esiintymistä, opetusmateriaalien valmistelua, arviointia, projektityöskentelyä ja tavoitteiden asettamista. Nämä kaikki ovat todella merkityksellisiä taitoja, joita pääsen varmasti hyödyntämään työssäni järjestökentällä.

Lähteet

Oppiminen. Vaasan yliopisto. https://www.uwasa.fi/fi/opiskelijat/jolla/kehita-opiskelutaitojasi/oppiminen#:~:text=Oppiminen%20on%20elinik%C3%A4inen%20prosessi%2C%20jota,tarkastelevat%20oppimista%20hieman%20eri%20n%C3%A4k%C3%B6kulmista.

Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/osaamisen-arvioinnin-toteuttamissuunnitelma

Ruohotie, Pekka (2000) Oppiminen ja ammatillinen kasvu. Porvoo: WSOY.

Tynjälä, P. (2002) Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.